...valkoinen! Noh, ei sentään. Snö of Swedenin koruja tässä vaan ihastelen ja niistä ajattelinkin hieman höpötellä. Itse kuulun pitkälti niihin ihmisiin, jotka eivät juurikaan laadukkaisiin koruihin panosta, vaan ostan kivoja, suht halpoja sekä omaan tyyliini sopivia koruja mm. Glitteristä, Ginasta, Hennesiltä yms. Tähän tosin on syynä vain ja ainoastaan rajallinen budjetti, sillä haluaisin panostaa varsinkin laadukkaisiin hopeakoruihin. Rakastan myös yli kaiken zirkoneita, lasihelmiä yms. mutta vielä tässä vaiheessa eivä aidot kulta ja timanttikorut ole tätä naista huumanneet (ehkäpä sitten, kun työelämässä on vierähtänyt vuosi tai pari...)
Snö Of Sweden on ruotsalainen vuonna 2002 aloittanut korujen valmistaja ja sain myös faktoja lukiessani selville, että kyseessä on perheyritys, jonka kaikki korut ovat omaa tuotantoa.
Kyseisen merkin tunnusmerkkejä ovat pitkät hopeiset ketjut, värikkäät lasi/makeanveden helmet sekä myös todella yksinkertaiset ranne/kaulakorut, joissa saattaa ohuen ketjun lisäksi roikkua vaikkapa vain yksi näyttävä koristekivi. Jokaiseen koruun on usein myös lisätty hopeinen merkin nimeä kantava laatta. Hinnat ovat myös vielä suhteellisen inhimmilliset, riippuen tosin korujen pituudesta/paksuudesta ja ainakin niiden korujen hinnat, joita itse olen kuolaillut ovat vaihdelleet 30-50 euron välillä. Helsingissä uskoisin myös Stockmannilta löytyvän yksi merkin laajimmista valikoimista (saa korjata, jos olen väärässä).
Miksi sitten päädyin tekemään postauksen jostain aiheesta, joka on ehkä kaikille tuttu? Noh, ainahan sitä haluaa hehkuttaa jotain mistä itse tykkää, mutta ehkäpä halusin esitellä Snön koruja juuri siksi, koska ne kuvastavat lähes täydellisesti sitä korutyyliä, mitä itse palvon. Toisessa ääripäässä ovat sitten todella paksut ketjut, nahkaiset rannekkeet sekä niittikorut, mutta ehkäpä tämä naisellinen suht hento helmi/hopeapainotteinen tyyli on juuri sitä, mitä korumuodissa eniten rakastan. Snön lisäksi popitan myös suomalaisia dpn(Design Paula Nummela) -sekä tanskalaisia Dyber/Kern-koruja, mutta valitettavasti niitä ei tälläinen osa-aikaisesti työskentelevä opiskelija tuosta vaan osta.
Mutta mitäs sanovat meidän lukijamme? Kuulutteko tekin lisäkseni Snö of Sweden-faanaattikkoihin vai kolahtavatko jotkut muut korut erityisen hyvin? Ja vaikka mä juuri tätä merkkiä fanintankin, niin jos lukujoilta löytyy, niin saa tarjota muitakin hyviä koruvinkkejä edellä mainittujen ohella!!! :)

1 kommenttia:
Mäki tykkään snön koruista :) ne ei tosin oikeasti ole hopeaa, vaan korumetallia. Jouduin huomaamaan tämän karvaan tosiasian, kun lempisnökoruni alkoi mustua parin käyttökerran jälkeen. Vein sen näytille Stockalle, mistä olin se ostanutkin. Myyjätär sanoi, että snön korut saattavat mustua, koska niitä ei ole tehty hopeasta vaan korumetallista, joka saattaa joskus "syöpyä" ikävännäköiseksi. Useimmiten syöpyminen kuulemma saa alkunsa hajuvesiroiskeista tai iholle juuri laitetusta kosteusvoiteesta. Mutta: en käytä hajuvettä ja vartalorasvankin laitan illalla ja korut vasta aamulla, joten kosteusvoiteenkaan ei pitäisi tähän olla syynä. Vähän siis laimeni ihastus niihinkin koruihin :(
Lähetä kommentti